Cavalier-lehti 2/16

'Vickyn ja Windyn matkassa uusia kokemuksia kartuttamassa'

kirjoittaja: Lotta Allén-Ollas

Kuva: Tuula Arokanto

Windyn oikea nimi: Heartman's Moon Princess

Tammikuun 27. päivä klo 09.15 Facebook-päivitykseni:

”No ei mennyt ihan kun Strömsössä. Mutta tulos on yksi Ruby narttu nimeltään Windy.
Sunnuntaina L 37,1 iltakävelyn jälkeen jotain tuli alapäästä. Illalla lämpö nousi 38,2 Vicky on voinut kuitenkin tosi hyvin koko ajan. 
Maanantaina käytiin eläinlääkärillä joka katsoi sydänäänet ultralla ja Vickanin erinomaisen yleiskunnon takia sanoi että menkää kotiin, mutta huomenna käykää näytillä mielellään jollakin erikoistuneella.
Eilen/tiistaina sain ajan Univet Tammistoon missä lisääntymiseen erikoistunut työskentelee. Hän ei itse ottanut meitä vastaan vaan toinen, mutta hän oli puhelimenpäästä antamassa neuvoja, Otettiin uudestaan ultra ja saatiin 'muka' 3 hyvät sydänäänet. Progesteroni verestä otettiin ja sen perusteella synnytys 24 h sisällä. 
Tultiin kotiin klo 16 ja Vickan rupesi petaamaan. käytiin kävelyllä ja hieman ennen klo 20 poika sanoo että nyt tulee jotain mustaa. Ihan öljynväristä mönjää tuli ja soitin heti eläinlääkärille, koska ei tiesin että nyt on pakko toimia! Porvoossa viimeinen eläinlääkäriasema menee kiinni klo 20 ja katsoin puhelimesta että oon soittanut tasan klo 20. Vastasivat onneksi puhelimeen ja jäivät ylitöihin, eli ottivat meidät vastaan. Katsottiin ultralla vielä kerran ja nyt ehdotettiin sektiota, 
Meni saliin heti klo 20:20 ja jonkin ajan kuluttua toivat ruby pennun ja sanoivat, että tässä on ainoa elossa oleva. Olin hyvin hämmästynyt koska päivällä puhuttiin kolmesta. Yhdellä isolla ruby uroksella oli kehityshäiriö (suolet ulkona) ja oli ollut hyvin huonossa kunnossa ja kuoli samantien. Kolmas oli jo jonkin aikaan ollut kuollut. Itse en käynyt noita kahta kattoo, mutta Sanna-kaverini kävi. Mukana oli myös Vickanin oma 'matte' eli Emmy joka reippaasti toimi, vaikka huoli oli kova.
Vickylla oli ollut vatsa ihan täynnä vihreetä nestettä, joten on nyt:- ab kuuri päällä ja saadaan toivoa että tulehdusta ei nyt tule. Tuo kuollut ja puolikuollut olivat syy siihen että synnytys ei lähtenyt kunnolla käyntiin. Luojan kiitos, pikku ruby tyttönen oli kuitenkin kunnossa, Joskus 22:30-23 aikaan oltiin kotona
Pikku Windy on tässä vaiheessa ihan ok kunnossa, Vickanilla tissit täynnä maitoa ja tietysti leikkauksen jälkeen ihan sekaisin. Yöllä on kuitenkin ruvennut pesemään pikkuista,ja äsken kun näytettiin pentu muille tuli heti nuolemaan ihan kun oli sanomassa että 'tämä on MINUN pentuni' 
Tarviiko edes sanoa että tämä ei lähde mihinkään, jos vaan kaikki menee hyvin. Halvemmaksi olisi toki tullut ja helpommalla olisin päässyt, jos olisin ostanut joltakin pennun. Mutta nyt tää on koettu, ja taas kokemuksia rikkaampi. Ja tiedän että mitään ei olisi voinut tehdä toisin! 
Vickan ja Windy tarvitsee nyt paljon voimia ja hyviä ajatuksia toivotaan että tästä eteenpäin vaan hyviä juttuja. Kiitos kaikille kamuille tuesta ja tsemppauksista, sitä tarvitaan vielä”

 

Tämä päivitys sai 109 tykkäystä ja 133 kommenttia, sekä lukuisia yksityisviestejä. Tuli onnitteluita, tsemppausviestejä ja myös vertaistukea. Epäonnistunut synnytys, missä on pentukuolemia, on ilmeisesti osittain vaiettu asia. ”On huono kasvattaja tai huono koira, jos tällaista tapahtuu. Hyvälle kasvattajalle ja hyvälle koiralle syntyy vain terveitä pentuja ja kaikki menee aina hyvin” vai eikö asioista vain puhuta? Minulla on hyvä koira enkä ole yhtään sen huonompi kun kukaan muukaan, joten en näe syytä häpeään. Teimme kaiken oikein, mutta silti kävi näin.

Kun minulta kysyttiin, haluanko kirjoittaa Windyn tarinan lehteen, mietin miten ihmeessä saisin aikaiseksi jotain järkevää, mitä joku jaksaisi lukea. Ajattelin että tarinoita on yhtä monta kuin on koiria tai tapahtumiakin, mutta aihe oli kuulemma tärkeä, koska moni on siinä uskossa, että kaikki menee aina hyvin ja että kasvattajan arki on vaaleanpunaista ja ruusuista. Itse olen elämässäni nähnyt sen verran paljon ”elämää”, että en uskonut tähän leikkiin lähtiessänikään, että kaikki sujuisi kuin tanssi.

Vickyn astutus ja tiineys sujuivat täysin ongelmitta: ihan oppikirjan mukaisesti. Kävimme ottamassa herpesrokotteen ja myös ultrassa tiineyden aikana ja siellä kaikki näytti olevan hyvin. Vicky oli ollut, pari aamua lukuunottamatta, hyvinvoiva ja ruokakin oli maistunut mainiosti. Ruoka oli laadukasta ja sitä oli riittävästi, mutta ei kuitenkaan liikaa. Vickyn kunto oli loppuun asti hyvä. Hidastumisenkaan merkkejä ei ollut muutoin kuin valtavaksi kasvaneen mahan takia.

Tuosta ylläolevasta päivityksestä voi lukea, mitä sitten oikein tapahtui. Pentu syntyi 63 vrk:n ikäisenä. Ihan kuten kirjoissakin lukee, mutta hieman dramaattisemmin kääntein kuin mitä ehkä olisin toivonut.

Mitä tämän jälkeen sitten oikein tapahtui?

Meillä on onni, että Vicky on perinyt omalta mammaltaan erinomaiset äidinvaistot. Vicky on ensimmäinen narttukoirani, mutta näin nämä piirteet Vickyssä jo aiemmin. Hän on se, joka huoltaa meidän laumaamme ja on kaikilla tavoin muutenkin ’äidillinen’. Vicky, vaikka olikin ensisynnyttäjä, alkoi heti herättyään hoitamaan pentuaan, mikä oli todella huojentava asia. Nukuin ensimmäisen yön lattialla pentulaatikon vieressä tai siis ’nukuin ja nukuin’… Jossain välissä torkahdin ja heräsin siihen, että Vickan pesi  pentuaan! Siinä kohdin putosi kivi sydämeltäni: kyllä Vicky vaan osaa!

Koska tiineys oli edennyt loppuun asti, pentu oli valmis, voimakas ja söi hyvin. Maitoa olisi ollut tarjolla isommallekin pentueelle. Vickyllä on 10 nisää ja niissä kaikissa oli hyvin maitoa. Maito pakkautui kuitenkin herkästi ja alussa oli tosi hankalaa, koska pentu ei saanut otetta isoimmista nisistä. Kävin jopa katsomassa varaemojärjestelmästä, olisiko sieltä löytynyt orpopentuja, jotka olisimme voineet ottaa Vickylle hoidettavaksi, mutta silloin juuri ei ollut sopivaa pentuetta ilman emon hoivaa. Maitoa oli niin paljon, että jouduin lypsämään sitä, jotta Vickylle ei tulisi rintatulehdusta. Tuntui ihan hullulle kaataa kallisarvoista maitoa viemäristä alas!

Pentu oli tyytyväinen eikä tehnyt muuta kuin nukkui ja söi. Pennun paino lähti nopeasti nousemaan ja kaikki oli hyvin.

Vickyllä oli jonkin verran jälkipolttoja, ja vaikka vuoto oli niukkaa, jouduimme hakeutumaan kohtukontrolliin pari viikkoa synnytyksen jälkeen. Alapäästä alkoi tulla epäilyttävän väristä limaa. Eläinlääkäri totesi että siinä, missä kuolleena syntynyt pentu oli ollut, kohdunseinämä oli paksuuntunut ja kohdun sisällä oli vielä eritettä. Tämä oli riski, että Vickylle voisi kehittyä myöhemmin kohtutulehdus. Jatkoimme siis lämmön seurantaa.

Pentu puolestaan voi mainiosti: nukkui, söi ja lihoi. Se viihtyi parhaiten mahallaan. Huomasimme, että se ei enää käyttänyt takajalkojaan, vaan veti itseään eteenpäin etutassuillaan takatassujen roikkuessa perässä vartalon jatkeena. Olin kuullut uimaripennuista ja tiesin, että tälläkin pennulla olisi riski kehittyä uimaripennuksi. Aloitimme siksi jo varhaisessa vaiheessa, ennen 3 viikon ikää, kuntoutuksen.

Pennun kuntoutukseen tai fysioterapiaan osallistui koko perheemme, mutta suurimman työn teki Vickyn matte, Emmy, joka ansaitsee suuren kiitoksen tekemästään isosta työstä. Pentu oli meillä sylihoidossa ja pidimme sitä kyljellään, jotta pennun rintakehä ei painuisi littanaksi. Rupesimme lisäksi poljetuttamaan pennun takajalkoja aivan kuin se pyöräilisi. Näin takajalat saivat enemmän liikkuvuutta ja asettuivat oikeaan asentoon. Asetimme pennun tukevalle alustalle ja tuimme sen takapuolta, jotta se jaksaisi liikkua helpommin. Ei mennyt kauankaan ennen kuin tyttö käveli jo omatoimisesti ja vieläpä ihan normiajassa muihin verraten.

Pennun kasvaessa alkoi meitä harmittaa sen puolesta, koska pentu oli yksin eikä sillä ollut pentuesisaruksia, joiden kanssa leikkiä. Vickan-mamma jaksoi kuitenkin leikkiä pentunsa kanssa, ja hoiti sitä tosi hyvin. Niin putipuhtaaksi pesty ja puunattu oli pikkuinen eikä mitään ulostetta tai muutakaan ylimääräistä ollut koskaan pentulaatikossa!

Pennun ollessa noin 4 viikon ikäinen se muutti makuuhuoneestamme olohuoneeseen pentuaitaukseen melkein kaksivuotiaan Mollyn suureksi iloksi. Mollyn roolia pennun kasvatuksessa ei voi mitenkään väheksyä. Molly otti hienosti hoitaakseen isosiskon tai tädin tehtävät ja vietti pennun kanssa todella paljon aikaa. Mollylla tuntuu olevan myös todella vahvat emänvaistot. Heti kun Molly sai olla pennun kanssa, yritti sekin imettää pentua ja pesi sitä huolellisesti aina pisujen jälkeen.

Koska meidän ei tarvinnut luopua pennusta, ei ollut tarpeen ’hosua’ eli ei ollut mitään aikarajaa, milloin pentu piti vieroittaa emästään. Pystyimme luottamaan siihen, että imettäminen loppuu ja kiinteiden syöminen alkaa ihan luonnostaan. Näin kyllä tapahtuikin: kiinteät alkoivat maistua paremmin ja paremmin ja Vicky lopetti itse imettämisen kokonaan pennun ollessa noin 8 viikon ikäinen.  

Lapsien kasvatuksesta sanotaan ”it takes a village to raise a child”. Tämä pätee myös koiranpennun kasvattamiseen. Kotonamme on Vicky-emon ja Molly-tädin lisäksi kaksi urosta: 7,5-vuotias pennun isoisä Capo sekä 9 vuotta täyttävä Bamse. Poikien rooli pennun kasvatuksessa on ollut selkeiden rajojen asettaminen eli vastuu pennun tapakasvatuksesta on kuulunut heille.

Kaiken sen, mitä Windy on menettänyt olemalla ainoa pentu ilman sisaruksia, on hän saanut takaisin lauman tukena ja turvana. Hänestä huomaa myös sen, että hän on on saanut paljon ihmisten huomiota. Windy on hyvin ihmisrakas ja luottavainen. Pentutarkastuksessakin hän sai erityiskehut eläinlääkäriltä: ”näin pieni ja ottaa ihan harvinaisen paljon kontaktia ihmisiin”.

Vaikka kaikki ei mennytkään kuin Strömsössä koskien Windyn syntymää, olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Olimme toivoneet itsellemme narttupentua ja onneksemme saimme myös sellaisen. Vicky-emo toipui leikkauksesta ja tiineydestä nopeasti. Tällä hetkellä mikään ei kerro siitä, että mitään draamaa olisi ikinä ollutkaan. Lähdemmekö enää astuttamaan Vickya, jää nähtäväksi. Eläinlääkäreiden ja kokeneiden kasvattajien mielestä ei ole mitään estettä tälle, koska syy komplikaatioihin oli kuollut pentu.

Tätä kirjoittaessa kotonamme on aivan ihana ’eskari-ikäinen’ neiti, joka on villi, iloinen ja ennen kaikkea terve.

Kuten Facebook-päivityksessäni hieman toisin sanoin kirjoitin, halvemmaksi olisi tullut ja helpommallakin olisin päässyt, jos olisin vain ostanut pennun. Nyt tämäkin on kuitenkin koettu ja olemme taas monta kokemusta rikkaampia!